En lupaa sinulle mitään!

Kun viime kuntavaalien aikaan kiertelin toreilla ja turuilla tapaamassa ihmisiä, paistamassa makkaraa, keittämässä kahvia, mitä näitä keinoja onkaan päästä ihmisten kanssa kontaktiin, lähestyttiin minua yhdellä kysymyksellä ylitse muiden. ”Mitä sä mulle lupaat, että mä äänestäisin sua?”.

Pysäyttävä kysymys, joka ansaitsee vastauksen. Totuus on nimittäin otsikon mukainen. En lupaa sinulle mitään. Ei siksi, etten kannattaisi maksutonta toista astetta, tai pienten eläkkeiden tasokorotuksia. Eikä niinkään, ettenkö olisi sosiaaliturvan uudistamisen tai uuden perhepaketin puolesta. Kyllä minä värieni takana seison ja puoluettani edustan, mutta kysymys, mitä lupaisin yhdelle ihmiselle, vie mielestäni ajatukset pois siitä, mistä politiikassa pitäisi olla kyse.

Kyse ei ole minusta tai sinusta, kyse on meistä. Yhteisten asioiden hoitamisesta. Minä haluan, että meillä kaikilla on mahdollisimman hyvä maa asua, yrittää ja työskennellä. Tai olla eläkkeellä, jos työura on tehty. Tai sairastaa, jos asiat ovat sillä mallilla. Tästä maasta ei tule vieläkin parempaa paikkaa meille ja lapsillemme, jos me keskitymme lupaamaan vain sinulle tai minulle. Eikä niin, että optimoimme vaaliohjelmamme sellaiseksi, että mahdollisimman moni voisi meitä äänestää. Minä ajattelen, että pitämällä kiinni niistä hyvistä asioista, joita olemme aikojen saatossa onnistuneet luomaan ja niitä edelleen kehittäen, tämä maa ja sen kansa, kukoistaa.

Siksi maksuton koulutus, kohtuuhintainen ja saavutettava terveydenhoito, säälliset palvelut ikääntyville, työntekijöiden oikeudet, turvallinen ja luotettava yhteiskuntarakenne, sekä moni muu, meidän mielessämme jo itsestäänselvyydeksi muuttunut asia, ovat niitä peruskiviä, joiden puolesta haluan työskennellä.

Jos sinunkin mielestäsi politiikan tärkein yksikkö on me, tule mukaan porukoihin!

Timo