Ihan tavallinen lapsi

Aamulla hän kävelee kouluun, jää pihalle pelaamaan palloa kavereidensa kanssa. Joukkueita jaettaessa ei ole ensimmäinen, joka valitaan, eikä hännänhuippu. Kellon soidessa menee sisälle, kävelee pulpettinsa luo, joka sijaitsee siinä luokan keskivaiheilla. Kaivaa esiin kirjat, joista läksyt on tehty, vaikka osa tehtävistä olikin tosi hankalia. Läksyjä kuulusteltaessa nostaa kätensä pystyyn, mutta ei huido sitä ilmassa ylimääräisen innostuksen merkkinä. Ruokatunnilla hän ottaa sopivan annoksen ja maistaa uusiakin makuja, koska niin on sovittu. Syö lautasensa tyhjäksi ja vie astiat paikoilleen. Lähtee välitunnilla ulos ja menee taas kavereidensa kanssa pelaamaan palloa. Joskus siinä syntyy kinaa, mutta ikinä hän ei kiusaa, eikä ole kiusattu.

Hän on ihan tavallinen lapsi. Sellainen, joita suurin osa meidän koululaisistamme on. Arvostelussa käytetyllä Gaussin käyrällä hän sijoittuu siihen käyrän lihavimmalle osalle, johon 80% muistakin lapsista merkitään. Miksi hänestä pitäisi olla huolissaan? Siksi, että koulutusleikkaukset kohdistuvat pahimmin juuri häneen.

Heikoimmin pärjääville oppilaille on olemassa erityinen- ja tehostettu tuki, joiden avulla heihin saadaan kohdennettua niitä niukkoja resursseja, joita kouluilla on erilaisten ”tehostamisten” ja ”uudistusten” jälkeen käytössään. Myös lahjakkaimpia on alettu huomioida, koska mantran omaisesti me toistelemme tarvitsevamme huippuosaajia, yksilöllisempiä etenemispolkuja ja mitä vielä.

Mutta entä Ihan Tavallinen Lapsi? Hän, joka oppii lukemaan kohtalaisesti, kertotaulut tankkaamalla, yhdyssanat melko hyvin ja niin edelleen. Sen kerran, kun hän tarvitsisi tukiopetusta vaikkapa epäsäännöllisten verbien taivuttamisessa, se huomataan vasta vuotta liian myöhään. Silloin, kun numerot lähtevät laskusuuntaan. Tämä olisi ollut korjattavissa aikanaan, jos opetusryhmät olisivat niin pienet, että opettajalla olisi mahdollisuus aidosti keskittyä jokaiseen oppilaaseen. Jos meillä olisi alakoulussa avustajaresurssi riittävä, jotta luokassa olisi käsipareja ja silmiä riittävästi auttamaan niissä pienemmissäkin hankaluuksissa, joita opin tiellä joskus on.

Tällä hetkellä ihan tavallinen lapsi jää helposti opettajan tutkan katveeseen, koska luokassa on niin monta oppilasta, jotka tarvitsevat tukea vielä enemmän. Eikä se ole opettajan vika, eikä rehtorin. Se on päättäjän vika. Hänen, joka ei ole pitänyt koulutusta tarpeeksi kovassa arvossa jakaessaan julkisia varoja ja tähän on tultava muutos.

Meidän pienehkö kansamme tarvitsee yleistä koulutus- ja sivistystason nostoa. Se alkaa vahvasta ja tasa-arvoisesta peruskoulusta, jatkuu toisella asteella, joka on vähäisin koulutustaso, joka kaikille pitää tulevaisuudessa taata. Tämä tapahtuu aidosti maksuttomalla toisen asteen koulutuksella, mutta palataan siihen tulevissa kirjoituksissa. Nyt pitää lähteä lukemaan iltasatua parille ihan tavalliselle lapselle.