Visio maasta nimeltä Suomi

Radiomainoksessani kerron kasvaneeni tietynlaiseen Suomeen ja ilmoitan haluni työskennellä semmoisen Suomen puolesta myös tulevaisuudessa. Me elämme kuitenkin sirpaloituvassa maailmassa, jossa omien kuplien ulkopuolelle vilkuillaan harvemmin ja siksi onkin entistä tärkeämpää kertoa iskulauseiden sijaan tarkemmin omista arvoistaan ja tavoitteistaan. Siksi tämä kirjoitus.

Minä uskon koulutukseen ja sivistykseen. Meidän peruskoulumme on maailmalla laajalti tunnustettu ja jopa kadehdittu, koska se mahdollistaa kaikille lapsille ja nuorille vahvan pohjan ponnistaa, huolimatta siitä mistä olosuhteista kukin tulee. Sitä peruskoulua meidän tulee edelleen vahvistaa niin, että huolehdimme sen perusresursseista. Emme siis leikkaa tuntikehystä, mieluummin kasvatamme. Emme kasvata ryhmäkokoja, mieluummin pienennämme. Missä inkluusio palvelee parhaiten, huolehdimme erityisopettaja- ja ohjaajaresursseista, missä taas tarvitaan pienryhmiä, perustamme sellaisia.

Lisäksi tunnustamme sen tosiasian, että toisesta asteesta on tullut uusi peruskoulu. Meidän pitää huolehtia siitä, että laajennamme oppivelvollisuutta lukion/ammattikoulun loppuun. Tämä siksi, että pelkän peruskoulun varassa olevat eivät enää työllisty. Ei anneta nuortemme pudota väliin, vaan autetaan heitä saamaan koulutus, jolla on mahdollista pärjätä tämän päivän yhteiskunnassa.

Toinen meiltä maailmalla kadehdittu asia on julkinen terveydenhoitomme. Se, että varallisuuteen ja vakuutustasoon katsomatta, meillä saa hoitoa sairauksiinsa. Meidän pitää huolehtia tämä pohja jälleen parempaan kuntoon. Lääkäriin pitää päästä, kun sitä tarvitsee, eikä hinta terveyskeskusmaksujen muodossa saa olla este hoitoon hakeutumiselle.

Sosiaali- ja terveysalalle on syntynyt liiketoimintaa, eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa. Mutta nyt on tullut aika huolehtia tuon liiketoiminnan laadusta ja arvoista lainsäädännöllä. Me olemme luottaneet yrityksiin ja nämä ovat pettäneet tuon luottamuksen. Nyt on aika säätää laissa hoitajamitoituksesta ja säällisen hoidon tasosta. Vanhustenhoito ei saa olla säätelemätön bisnes, jossa vain halvin hinta voittaa.

Suomi on elänyt luonnostaan ja tulee elämään myös jatkossa. Mutta miten? Meidän pitää oppia ottamaan ympäristömme paremmin huomioon, kun teemme päätöksiä. Meidän pitää nostaa teollisuuden jalostusastetta, jotta voimme samalla pitää huolta kansantuotteestamme ja ympäristöstämme. Talouskasvun hakeminen tuotannon volyymiä lisäämällä on kestämätön yhdistelmä. Tämä tapahtuu panostamalla tuotekehitykseen ja investointeihin. Yleensäkin meidän pitää painottaa yritystuet uuden keksimiseen, ei vanhan ylläpitämiseen tai määrän kasvattamiseen.

Tästä esimerkkinä vaikka metsäteollisuus. Puolikkaasta tukista saa viisi arkkia raakasellua, tai puvun presidentin puolisolle itsenäisyyspäivän juhliin. Kun ajattelemme arvonlisää raaka-aineelle, lienee selvä kumpi tie Suomen kannattaa valita.

Nämä ovat minun visioitani maasta nimeltä Suomi. Semmoisesta maasta, jossa sirpaloitumisesta huolimatta asuu kansa, joka on lähes 90 prosenttisesti samaa mieltä asioista. Kansasta, joka kaikesta huutelemisesta huolimatta luottaa toisiinsa. Se maa, jossa ei tarvitse pelätä sairastumista, tai työttömyyttä, koska turvaverkko on vahva. Se on myös maa, jossa uskaltaa kasvattaa lapsia, koska luottamus siihen, että huomenna on paremmin kuin tänään on perusteltu.

Minä tiedän, kuka ratkaisee ilmastonmuutoksen!!

Kansanedustajaehdokkaana on siinä onnellisessa asemassa, että pääsee kuulemaan ensikäden tietoa erilaisilta kansalais- ja etujärjestöiltä. Sen lisäksi tietysti tapaa tuhansia ihmisiä vaalikentällä. Nyt näitä järjestöjen esityksiä ja yksittäisiä kansalaisia kuunnellessa minulle on syntynyt harvinaisen selvä kuva siitä, kuka ratkaisee ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat. Ratkaisija on kovissa liemissä keitetty monialaosaaja, joka on joutunut historian saatossa ratkomaan monia muitakin pirullisia ongelmia.

Tuo ratkaisija on vanha kunnon, Joku Muu. Kaikki ovat toki kovasti huolissaan ilmastonmuutoksesta ja sen mukanaan tuomista haitoista, mutta kun pitäisi tarttua toimeen, se on jonkun muun tehtävä. ”Minun elämääni ja minun etujani se ei saa koskettaa.”

Minä näen tämän toisin. Tämän asian hoitaminen on meidän kaikkien vastuulla. Kukin tekee kantokykynsä mukaan ja kiireellisyysjärjestys on ilmeinen. Ensinnä meidän pitää saada kansainväliset sopimukset kuntoon ja täytäntöön maailmanlaajuisesti ja tähän me voimme vaikuttaa mm. tulevalla EU-puheenjohtajakaudellamme. Toiseksi meidän pitää huolehtia, että teemme kansallisesti päätöksiä, jotka ohjaavat tuotantoa ja palveluita vähäpäästöisiksi, sekä pidämme hiilinieluistamme huolta. Ja vasta kolmantena kiireellisyysasteikolla tulee yksittäisten kansalaisten toimet. Miten yksittäinen ihminen ohjaa kulutuksellaan ja käyttäytymisellään maailmaa kohti ilmastoystävällisempää suuntaa.

Sitten on tietysti olemassa se porukka, joka sanoo, että koko ilmastonmuutos on turhaa höpinää. Heiltä minä kysyn, onko syöpätutkimuskin turhaa höpinää? Siis se, että olemme oppineet laskemaan syöpään sairastuneiden kuolleisuutta merkittävästi vuosikymmenten aikana. Jos huippututkija näyttää kuinka syöpäsolun aineenvaihduntaan puuttumalla, me voimme edelleen laskea syöpäkuolleisuutta, pitäisikö meidän mieluummin uskoa hopeaveden hoitavaan voimaan? Uskommeko siis tieteeseen ylipäätään?

Huippututkijat ovat ilmastosta faktansa laukoneet, nyt on aika toimia sen tiedon perusteella. Eikä pelkästään jonkun muun, vaan meidän kaikkien.