Lapsilla on oikeus hyvään ja turvalliseen vanhemmuuteen

Kun tänään vein lapsiani kouluun ja päiväkotiin, pihalla olevassa tangossa hulmusi lippu. Pojillani on tapana kysyä, että miksi liputetaan ja vastasin, että tänään vietetään lasten oikeuksien päivää, jolloin me aikuiset muistutamme toisillemme, että on tärkeää kuulla mitä lapsilla on asiaa ja muistaa myös se, että kaikilla maailman lapsilla ei ole vielä sellaisia oikeuksia, joita me pidämme ihan selvinä. ”Ai niinku mitä?” kysyy koululainen, jolle selitän, että maailmassa on paljon lapsia, joiden pitää aamulla mennä töihin, eivätkä he pääse kouluun. Tai, että perheen yhteisiin askareisiin, kuten veden hakuun, saattaa kulua niin kauan aikaa, että lapset eivät ehdi leikkimään keskenään. Sen jätän kertomatta, että joissain maissa lapset ottavat päivittäin aseet käteensä ja lähtevät sotimaan. En kerro sitä siksi, että lapsen mieltä pitää suojella pahalta. Omat poikani ovat vasta 5- ja 8-vuotiaita, heidän ei vielä tarvitse omaksua kaikkia maailman kamaluuksia.

Tässä kohtaa jätin omat jälkeläiseni ammattilaisten huomaan, toisen nauttimaan varhaiskasvatuksesta, toisen opettelemaan lukemista, laskemista ja mitähän siellä kakkosluokalla tänään olikaan… Sen tiedän, että maksuttomassa ruokailussa he saivat porkkananappeja ja perunamuusia. Nämä mielessäni jäin pohtimaan, että miten on asian laita meillä Suomessa? Onko lasten oikeudet valmiit?

Eivät tietenkään ole, mutta samalla kun meillä nuo yllä luetellut, lähinnä kehitysmaihin liitettävät ongelmat on korjattu, se tekee lasten oikeuksien puutteiden havaitsemisen hankalammaksi. On helpompaa nähdä, että rynnäkkökivääri ei kuulu lapsen käteen, eikä kymmenvuotias pölyiseen kehräämöön, kuin pohtia sitä, mitä me voisimme tehdä vielä paremmin.

Hyvä ja turvallinen vanhemmuus

Haluaisin nostaa keskusteluun yhden lasten oikeuden, joka mielestäni meillä on hieman hakusessa. Se on lasten oikeus hyvään ja turvalliseen vanhemmuuteen ja laajemmin aikuisuuteen. Varsinkin, kun tämän vuoden teemana on lapsen osallisuus häntä koskevissa päätöksissä. Ja minä väitän, että tässä olemme menossa ja osittain menneet väärälle polulle. Lasta tulee kuulla ja kuunnella, mutta päätökset tekee silti aikuinen. Olemme ulkoistaneet aikuisuutta lapsillemme, kohtelemme lapsia pienikokoisina aikuisina, unohtaen, että heidän kykynsä itsenäiseen päätöksentekoon on kehitysvaiheesta riippuvainen.

Muistan eräässä koulutuksessa lastenpsykologin sanoneen, että esim. alle kouluikäiselle ei pitäisi koskaan sanoa ”tulisitko syömään?”. Lapsen mieli tulkitsee sen niin, että hänen pitää valita tullako, vai eikö tulla. Päiväkotilaiselta ei myöskään pitäisi kysyä ”mitäs me tänään sulle päälle pistettäis?”, koska on aikuisen vastuulla tietää mikä on sopiva pukeutuminen esim. sään tai tilaisuuden mukaan. Pienellekin lapselle voi tarjota kaksi vaihtoehtoa ja antaa hänen päättää niistä, mutta laajemman vastuun antaminen on vastuutonta. Alakoululaisen pitää sitten jo osata hieman katsoa lämpömittaria ja sadetilannetta, kunnes koittaa teini-ikä ja pukeutumisen määrää vallitseva muoti ja kaveripiiri, eikä järki, mutta se on ihan eri juttu. Ja silloin on toiset riskit vanhemmuuden puutteessa.

Hyvä ja turvallinen vanhemmuus ei alaikäisen lapsen kohdalla ole koskaan kaveruutta. Aina kun näen Telian mainoksen, jossa äiti yrittää tehdä vaikutusta somettamisellaan esiteiniin tyttäreensä, minulla nousee karvat pystyyn. Varsinkin, kun mainos lopussa osoittaa, että lapsi on oppinut, miten äidin suosioon pääsee. Lähettämällä kaveriviestin ja sen jälkeen kerjäämällä uutta puhelinta. Siinä mainoksessa on vanhemmuus hukassa.

Hyvä ja turvallinen vanhemmuus ei ole myöskään komentelua, ärisemistä, eikä varsinkaan läpsimistä tai väkivallan uhkaa. Rajat voi piirtää muutenkin. Hyvä ja turvallinen vanhemmuus on läsnäoloa, kuuntelua, mutta ennen kaikkea vastuun ottamista. Vanhemmuus ei ole helppoa, mutta se on mahtavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.