Markkinataloudesta ilmastotalouteen

Tuoreimman IPCC:n raportin myötä ilmastotutkijat ovat nyt ilmastonmuutoksen torjunnassa työnsä tehneet. He ovat varsin selvästi näyttäneet meille mitä pitää tehdä ja vielä senkin mitä tapahtuu, jos emme tee. Osa ihmisistä haluaa kieltää raportin sanoman, mutta nyt en halua keskittyä heihin.

Jos lähdetään siitä, että me otamme tiedemiesten puheet todesta, edessämme on urakka jossa tarvitaan muutakin kuin insinööritaitoa tai meteorologeja. Me tarvitsemme yhteiskunta- ja taloustieteilijöitä.

Meidän koko elämäntapamme on rakentunut tavaroiden kuluttamiselle, länsimaissa oikeastaan ylikuluttamiselle. Tämän rakenteen pitää muuttua, jotta pääsemme aidosti kestävälle tielle ilmastomme kanssa. Meidän pitää siirtyä markkinataloudesta ilmastotalouteen. Ensinnäkin meidän pitää osata vähentää kulutuksemme kuormitusta ja toisekseen meidän pitää ohjata yhteiskuntien varoja ilmastonmuutoksen vaikutusten torjuntaan ja korjaamiseen.

En puhu nyt mistään muustakaan yhteiskuntajärjestelmästä, joita viime vuosikymmeninä on kokeiltu. Ne ovat olleet yhtä huonoja ottamaan ympäristön kantokyvyn rajallisuuden huomioon. Markkinatalous pohjana käy ihan hyvin, mutta sen pääomien liikkeeseen pitää pystyä puuttumaan globaalilla tasolla. Meillä pohjoismaissa on mallina ollut sosiaalinen markkinatalous, jossa tulonsiirroilla rikkaammilta köyhemmille on pidetty kaikkien hyvinvointia yllä. Nyt me tarvitsemme uudenlaista tulonsiirtoa, jossa yhteiskunnat ohjaavat pääomaa ja pääomasta kumpuavaa talouskasvua ilmastotekoihin. Vapaaehtoinen, markkinoiden vetoon perustuva muutos on liian hidas, koska ihminen kuluttajana tekee laiskoja valintoja.

Me sanomme olevamme valveutuneita kuluttajia, mutta emme osta kotimaan kuhaa, vaan Norjan lohta, koska se on halvempaa. Me tiedämme, että lentäminen ja laivamatkailu saastuttavat, mutta talviloma Kanarialla on kiva ja Ressu Redfordin näkee Tallinnan lautalla samalla kun hakee hääviinat. Me sanomme, että ”meidän perheen kulkemisia on mahdotonta hoitaa vain yhdellä autolla”, emmekä muista itse pyöräilleemme jokaisiin treeneihin tai kantaneemme äidin apuna kauppakasseja bussipysäkiltä. Me pidämme kulutuksemme tasoa saavutettuna etuna ja mukavuustuotteista luopuminen tuntuu ylivoimaiselta uhraukselta.

Myöskin pelkästään verotukseen perustuva kuluttamisen ohjaus on epäoikeudenmukainen, koska kulutusverot ovat luonteeltaan tasaveroja, eli rikkaat ja köyhät maksavat saman summan, ilman progressiota. Esimerkkinä vaikkapa lentovero, joka on otettu joissain Euroopan maissa, kuten Ruotsissa, käyttöön. Sinänsä lentomatkailun rajoittaminen on hyvä keino vähentää päästöjä, mutta rajoittamiseen pitäisi olla parempia keinoja, kuin eriarvoistava verotus ja toisaalta maissa, jossa lentovero on otettu käyttöön, se on lähinnä poliittiskosmeettinen laastari, eikä todellinen kulutuksen ohjausväline.

Tämän takia ilmastonmuutoksen torjunta tarvitsee yhteiskunta- ja taloustieteilijöitä mallintamaan uudenlaista talouden perustaa, joka ottaa ympäristön huomioon yhtenä keskeisenä tekijänä, eikä vain raaka-aineen lähteenä ja toimintaympäristönä. Sen talouden perustan pitää olla myös sosiaalisesti oikeudenmukainen, niin meillä Suomessa, kuin globaalillakin tasolla. Me emme voi vaatia kehitysmaita rahoittamaan mittavia ilmastoinvestointejaan kokonaan itse, kun olemme oman talouskasvumme teollistumisen aikaan mahdollistaneet niistä riistetyillä raaka-aineilla. Meidän pitää kotimaassa taata se, ettei ilmastonmuutoksen torjunta johda sosiaalisen kuilun repeämiseen, vaan edelleen elämme yhteiskunnassa, jossa kaikista pidetään huolta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.