Timo

Näin ensimmäistä kertaa päivänvalon Jyväskylässä, helmikuussa 1971. Sittemmin asuinpaikkakuntina ovat toimineet Kerava, Pieksämäki, Turku ja Tampere, josta kotiutuminen Kaarinaan ja tarkemmin Littoisiin tapahtui 2011.

Olen koulutukseltani kirkonnuorisotyönohjaaja, mutta niitä töitä ehdin tehdä vain noin vuoden, ennen siirytymistäni lastensuojelun pariin. Eikä sekään ura kovin pitkäksi venähtänyt, kun teatteriharrastuksen kautta tarjoutui tilaisuus kokeilla radiotyötä ja sille tielle jäin.

Olin 12 vuotta Iskelmä merkkisen radion aamujuontajana ja viimeiset kuusi vuotta olen toiminut erilaisten radioiden taustajoukoissa, käsikirjiottaen, tuottaen ja kouluttaen.

Kotona minua kasvattavat paremmaksi ihmiseksi vaimo ja kaksi poikaa, jotka tätä kirjoitettaessa ovat 7 ja 5-vuotiaita.

Työn lisäksi työllistää oma koti, joka on rakennettu vuonna -53, eli jostain aina nurkka sen verran repsottaa, että sitä saa rapailla. Harrastuksista kannattaa aina ylevästi mainita lukeminen, joka kyllä aika ajoin rajoittuu esityslistoihin ja virkamiesselvityksiin, lisäksi liikkuminen eri muodoissaan on mahtavaa. Talvella hiihtäen, kesällä pyöräillen. Nyttemmin olen myös äitynyt kokeilemaan golfia. Kuten joku koiranleuka on sanonutkin, että kun ei enää liikkuvaan palloon osu, pitää lyödä paikallaan olevaa.

Politiikassa olen melko tuore, mutta syvältä marinoitu. Olen nimittäin koko elämäni ajan seurannut politiikkaa tiiviisti, radiourallani myös median edustajana, mutta varsinaisesti itse löin käteni soppaan vasta vuoden 2017 kuntavaaleissa, joissa tulinkin valituksi Kaarinan valtuustoon. Sitä myötä myös sivistyslautakunnan puheenjohtajaksi, jota paikkaa pidän erinomaisen hienona ja mielenkiintoisena, koska lapset ja nuoret, heidän hyvinvointinsa, on koko yhteiskunnan hyvinvoinnin perusta.

Lisäksi toimin Kaarinan demareiden valtuustoryhmän puheenjohtajana, joten tekemistä riittää myös politiikan saralla.

PIdän itseäni helposti lähestyttävänä ja suorana kaverina, joka sanoo mitä ajattelee ja ajattelee ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää. Olen kyllä kuullut, että suoraan sanomiseni tulkitaan joskus jyrkkyydeksi, joten yritän kehittää tuota osa-aluetta itsessäni.

Luotan siihen, että ajattelemalla enemmän meitä, kuin minua, tämä Suomi pysyy mahtavana paikkana.