Visio maasta nimeltä Suomi

Radiomainoksessani kerron kasvaneeni tietynlaiseen Suomeen ja ilmoitan haluni työskennellä semmoisen Suomen puolesta myös tulevaisuudessa. Me elämme kuitenkin sirpaloituvassa maailmassa, jossa omien kuplien ulkopuolelle vilkuillaan harvemmin ja siksi onkin entistä tärkeämpää kertoa iskulauseiden sijaan tarkemmin omista arvoistaan ja tavoitteistaan. Siksi tämä kirjoitus.

Minä uskon koulutukseen ja sivistykseen. Meidän peruskoulumme on maailmalla laajalti tunnustettu ja jopa kadehdittu, koska se mahdollistaa kaikille lapsille ja nuorille vahvan pohjan ponnistaa, huolimatta siitä mistä olosuhteista kukin tulee. Sitä peruskoulua meidän tulee edelleen vahvistaa niin, että huolehdimme sen perusresursseista. Emme siis leikkaa tuntikehystä, mieluummin kasvatamme. Emme kasvata ryhmäkokoja, mieluummin pienennämme. Missä inkluusio palvelee parhaiten, huolehdimme erityisopettaja- ja ohjaajaresursseista, missä taas tarvitaan pienryhmiä, perustamme sellaisia.

Lisäksi tunnustamme sen tosiasian, että toisesta asteesta on tullut uusi peruskoulu. Meidän pitää huolehtia siitä, että laajennamme oppivelvollisuutta lukion/ammattikoulun loppuun. Tämä siksi, että pelkän peruskoulun varassa olevat eivät enää työllisty. Ei anneta nuortemme pudota väliin, vaan autetaan heitä saamaan koulutus, jolla on mahdollista pärjätä tämän päivän yhteiskunnassa.

Toinen meiltä maailmalla kadehdittu asia on julkinen terveydenhoitomme. Se, että varallisuuteen ja vakuutustasoon katsomatta, meillä saa hoitoa sairauksiinsa. Meidän pitää huolehtia tämä pohja jälleen parempaan kuntoon. Lääkäriin pitää päästä, kun sitä tarvitsee, eikä hinta terveyskeskusmaksujen muodossa saa olla este hoitoon hakeutumiselle.

Sosiaali- ja terveysalalle on syntynyt liiketoimintaa, eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa. Mutta nyt on tullut aika huolehtia tuon liiketoiminnan laadusta ja arvoista lainsäädännöllä. Me olemme luottaneet yrityksiin ja nämä ovat pettäneet tuon luottamuksen. Nyt on aika säätää laissa hoitajamitoituksesta ja säällisen hoidon tasosta. Vanhustenhoito ei saa olla säätelemätön bisnes, jossa vain halvin hinta voittaa.

Suomi on elänyt luonnostaan ja tulee elämään myös jatkossa. Mutta miten? Meidän pitää oppia ottamaan ympäristömme paremmin huomioon, kun teemme päätöksiä. Meidän pitää nostaa teollisuuden jalostusastetta, jotta voimme samalla pitää huolta kansantuotteestamme ja ympäristöstämme. Talouskasvun hakeminen tuotannon volyymiä lisäämällä on kestämätön yhdistelmä. Tämä tapahtuu panostamalla tuotekehitykseen ja investointeihin. Yleensäkin meidän pitää painottaa yritystuet uuden keksimiseen, ei vanhan ylläpitämiseen tai määrän kasvattamiseen.

Tästä esimerkkinä vaikka metsäteollisuus. Puolikkaasta tukista saa viisi arkkia raakasellua, tai puvun presidentin puolisolle itsenäisyyspäivän juhliin. Kun ajattelemme arvonlisää raaka-aineelle, lienee selvä kumpi tie Suomen kannattaa valita.

Nämä ovat minun visioitani maasta nimeltä Suomi. Semmoisesta maasta, jossa sirpaloitumisesta huolimatta asuu kansa, joka on lähes 90 prosenttisesti samaa mieltä asioista. Kansasta, joka kaikesta huutelemisesta huolimatta luottaa toisiinsa. Se maa, jossa ei tarvitse pelätä sairastumista, tai työttömyyttä, koska turvaverkko on vahva. Se on myös maa, jossa uskaltaa kasvattaa lapsia, koska luottamus siihen, että huomenna on paremmin kuin tänään on perusteltu.

Svenska dagen

Kun minä astelin Keravalla Keskuskoulun porteista sisään syksyllä 1980, oli mukanani taakka. Olin aloittamassa kolmatta vuosiluokkaa, joka toi mukanaan ensimmäisen vieraan kielen. Itse kielen opiskelun aloittaminen ei ollut mikään painolasti, vaan se, että vanhempani olivat valinneet minulle aloituskieleksi ruotsin. Peruskiukuttelut oli käyty läpi; ”kaikki mun kaverit ottaa englannin!” ”mä en ikinä tuu tartteen mitään ruattia!” ja muut sen sellaiset. Ei auttanut. Perusteluna valinnalleen heillä oli, että englannille altistuu joka tapauksessa ja sitä oppii kuitenkin, joten ruotsin perusteet kannattaa ottaa haltuun ensin.

Ja kuinka oikeassa he olivatkaan. Vaikka elettiin 80-luvun alkua, eikä youtubea tai pleikkaria ollut olemassa. Televisio-ohjelmaakin vain kahdella kanavalla. Silti osasin käydä Australian serkkujen kanssa ymmärrettäviä keskusteluja, kun he kävivät vierailulla vähän päälle kymmenvuotiaan Timon luona, joka ei ollut lukenut koulussa vielä sanaakaan englantia.

Mutta palataan ruotsinkieleen. Vaikka motivaationi opiskella sitä, oli toisinaan hataralla pohjalla, enkä edelleenkään uskonut tarvitsevani koko kieltä peruskoulun jälkeen, olen nyttemmin onnellinen, että vanhempani valitsivat kuten valitsivat ja pitivät valinnastaan kiinni kiukkuilustani huolimatta. Minulla on sen päättäväisyyden vuoksi äidinkieleni lisäksi kaksi muutakin kieltä, joilla osaan kommunikoida ihmisten kanssa kohtalaisen sujuvasti. Ruotsini ruostuu helpommin, kun sitä tulee käytettyä harvemmin, mutta pienellä preppaamisella sekin aina onnistuu. Viimeistään Tukholman reissun toisena päivänä sanat palailevat mieleen jo kohtalaisen nopeasti.

Henkilökohtaisen kokemuksen kautta haluan herättää meitä ajattelemaan, mitä heitämme hukkaan, jos emme syleile ruotsin erityisasemaa opetuksessa. Minä ymmärrän miksi 9-vuotias Timo hakasi aikoinaan vanhemmilleen vastaan, mutta ihmettelen niitä aikuisia ihmisiä, jotka käyttävät samoja perusteluja kuin pieni lapsi, vastustaessaan jollain ideologisella perusteella ”pakkoruotsia”.

Meidän kielialueemme on pieni, rajoittuu omaan maahamme. Me emme pärjää kansainvälisessä kaupassa ja yhteistyössä oppimatta muita kieliä. Vaikka englanti onkin kansainvälinen kauppakieli ja sinänsä hyvä välittäjäkieli, pitää ymmärtää, että osaamalla kohdemaan kieltä, pääsee kahdenvälisissä kauppasuhteissa huomattavasti nopeammin eteenpäin. Oppimalla ruotsia liitymme skandinaaviseen kielialueeseen ja tulemme ymmärretyiksi yli kahdellekymmenelle miljoonalle ihmiselle, puhumattakaan siitä, että viennistämme menee n. 15% tälle alueelle, eikä kielen hallitseminen todellakaan ole ihan pieni etu kauppakumppanuudesta kisailtaessa.

Siksi puolustan ruotsin opetusta kouluissamme toisena kotimaisena kielenä, jota on pakollista opiskella jossain vaiheessa koulutaivalta, rohkaisen vanhempia valitsemaan sen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, koska lapsi ei kykene näkemään omaa etuaan vuosien ja vuosikymmenten päähän.

En ole kovin innostunut ensi syksynä alkavasta kielenopetuksen varhennuksesta ykkösluokalle, koska tosiasiallisesti se tulee monopolisoimaan englannin ensimmäiseksi äidinkielen lisäksi opittavaksi kieleksi ja näin heikentää jälleen sen toisen kotimaisen asemaa. Mutta siitä laajemmin toiste.

Och slutligen vill jag önska glad Svenska dagen till alla!