Visio maasta nimeltä Suomi

Radiomainoksessani kerron kasvaneeni tietynlaiseen Suomeen ja ilmoitan haluni työskennellä semmoisen Suomen puolesta myös tulevaisuudessa. Me elämme kuitenkin sirpaloituvassa maailmassa, jossa omien kuplien ulkopuolelle vilkuillaan harvemmin ja siksi onkin entistä tärkeämpää kertoa iskulauseiden sijaan tarkemmin omista arvoistaan ja tavoitteistaan. Siksi tämä kirjoitus.

Minä uskon koulutukseen ja sivistykseen. Meidän peruskoulumme on maailmalla laajalti tunnustettu ja jopa kadehdittu, koska se mahdollistaa kaikille lapsille ja nuorille vahvan pohjan ponnistaa, huolimatta siitä mistä olosuhteista kukin tulee. Sitä peruskoulua meidän tulee edelleen vahvistaa niin, että huolehdimme sen perusresursseista. Emme siis leikkaa tuntikehystä, mieluummin kasvatamme. Emme kasvata ryhmäkokoja, mieluummin pienennämme. Missä inkluusio palvelee parhaiten, huolehdimme erityisopettaja- ja ohjaajaresursseista, missä taas tarvitaan pienryhmiä, perustamme sellaisia.

Lisäksi tunnustamme sen tosiasian, että toisesta asteesta on tullut uusi peruskoulu. Meidän pitää huolehtia siitä, että laajennamme oppivelvollisuutta lukion/ammattikoulun loppuun. Tämä siksi, että pelkän peruskoulun varassa olevat eivät enää työllisty. Ei anneta nuortemme pudota väliin, vaan autetaan heitä saamaan koulutus, jolla on mahdollista pärjätä tämän päivän yhteiskunnassa.

Toinen meiltä maailmalla kadehdittu asia on julkinen terveydenhoitomme. Se, että varallisuuteen ja vakuutustasoon katsomatta, meillä saa hoitoa sairauksiinsa. Meidän pitää huolehtia tämä pohja jälleen parempaan kuntoon. Lääkäriin pitää päästä, kun sitä tarvitsee, eikä hinta terveyskeskusmaksujen muodossa saa olla este hoitoon hakeutumiselle.

Sosiaali- ja terveysalalle on syntynyt liiketoimintaa, eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa. Mutta nyt on tullut aika huolehtia tuon liiketoiminnan laadusta ja arvoista lainsäädännöllä. Me olemme luottaneet yrityksiin ja nämä ovat pettäneet tuon luottamuksen. Nyt on aika säätää laissa hoitajamitoituksesta ja säällisen hoidon tasosta. Vanhustenhoito ei saa olla säätelemätön bisnes, jossa vain halvin hinta voittaa.

Suomi on elänyt luonnostaan ja tulee elämään myös jatkossa. Mutta miten? Meidän pitää oppia ottamaan ympäristömme paremmin huomioon, kun teemme päätöksiä. Meidän pitää nostaa teollisuuden jalostusastetta, jotta voimme samalla pitää huolta kansantuotteestamme ja ympäristöstämme. Talouskasvun hakeminen tuotannon volyymiä lisäämällä on kestämätön yhdistelmä. Tämä tapahtuu panostamalla tuotekehitykseen ja investointeihin. Yleensäkin meidän pitää painottaa yritystuet uuden keksimiseen, ei vanhan ylläpitämiseen tai määrän kasvattamiseen.

Tästä esimerkkinä vaikka metsäteollisuus. Puolikkaasta tukista saa viisi arkkia raakasellua, tai puvun presidentin puolisolle itsenäisyyspäivän juhliin. Kun ajattelemme arvonlisää raaka-aineelle, lienee selvä kumpi tie Suomen kannattaa valita.

Nämä ovat minun visioitani maasta nimeltä Suomi. Semmoisesta maasta, jossa sirpaloitumisesta huolimatta asuu kansa, joka on lähes 90 prosenttisesti samaa mieltä asioista. Kansasta, joka kaikesta huutelemisesta huolimatta luottaa toisiinsa. Se maa, jossa ei tarvitse pelätä sairastumista, tai työttömyyttä, koska turvaverkko on vahva. Se on myös maa, jossa uskaltaa kasvattaa lapsia, koska luottamus siihen, että huomenna on paremmin kuin tänään on perusteltu.

Minun Suomeni

Itsenäisyyspäivänä juhlimme jälleen, nyt jo 101-vuotiasta Suomea. Katsomme jonkun version Tuntemattomasta sotilaasta, muistamme sotaveteraaneja, ihastelemme iltapukujen loistoa Linnan juhlissa, sytytämme ikkunalle kaksi kynttilää. Mutta mitä me juhlimme? Mikä on se Suomi, jolle nostamme maljan ja jonka lipun vedämme ylpeinä salkoon?

Minun Suomeni on kyllä se tuhansien järvien maa, jossa Kolin huipulta avautuu kansallismaisema ja joutsenet liitävät erämaajärven yli kauniisti parina. Se maa, jota veteraanit puolustivat sodissa. Se, jonka hyvinvoinnin kansa uutteralla työllään on rakentanut.

Mutta ennen kaikkea, minun Suomeni on se maa, jossa lapset pääsevät kouluun ja voivat opiskella niin pitkälle kuin haluavat, riippumatta vanhempien tuloista. Mikä parasta, toimitusjohtajan ja siivoojan lapset opiskelevat samassa koulussa ja oppivat ymmärtämään toisiaan.

Minun Suomessani ikäihmisistä huolehditaan arvokkaasti, terveyskeskukseen pääsee, kun tarvitsee lääkäriä ja sairaat hoidetaan ihmisarvoa kunnioittaen, eikä kukaan joudu velkakierteeseen sairaalakäynnin takia. Minun Suomessani ei kenenkään tarvitse miettiä ostaako lääkkeet vai ruokaa ja asumisensa voi järjestää niin, että rahaa jää muuhunkin.

Minun Suomessani sovitaan, eikä uhkailla. Keskustellaan eikä sanella. Meillä vahvemmat puolustavat heikompia, eivätkä aja näitä toisiaan vastaan. Sellaiseen Suomeen minä synnyin ja sellaiseen maahan minä haluan lapsenikin kasvattaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!